Päivä on mennyt siivotessa, mutta nyt kuisti näyttää ihan toiselta kuin aamulla! Keittiönkin sain järjestykseen, joten kohta saunaa lämmittämään.

Meillä muuten asuu hortonomi Gardening (enkä se ole minä..) Mies jaksaa laitella pihaa ja kasvihuonetta kuntoon.. (siksi olen siis niin ärtynyt taimista yms jotka keväisin valtaavat kuistin ja keittiön pöydän + kaikki muutkin vapaat tasot, vaikka onhan se kiva että toinen jaksaa istutella ja pitää huolta..) Meiltä siis löytyy kesällä kaikkea kesäkurpitsasta paprikaan ja perunasta tomaattiin. Tälläinen syntyi tällä viikolla:

3311.jpg

Hienohan se on! Idea löytyi viime kesänä Latviasta, taisipa noita olla Pärnussakin.

Neulontaakin nyt tähän -Tinjan kietaisutakkia olen tänään tehnyt melkein yhden hihan. Salainen projekti etenee ihan kivasti. Huomenna onkin tiedossa juna/bussimatkat Helsinkiin ja takaisin, ja joku työ lähtee ehdottomasti mukaan. Ollaan menossa viettämään veljen tulevan vaimon polttareita, ja harmikseni aikataulu taitaa olla niin tiukka ettei tarvi edes haaveilla lankakauppaan menosta :(   Noh, mihinkäs mä lankaa tarvisin??