eli ihana Kati oli saanut paketin matkahuoltoon, ja nyt vain odotellaan koska se saapuu kaupunkiin. Ihanaa kun on tuollaisia ihmisiä olemassa!!
Eilinen Tallinnan reissu peruuntui (jos joku ihmettelee kun sitä lauantaina suunnittelin...), kun Tinja sunnuntaina taas oksensi. Uusi yritys ensi maanantaina. Lähteminen ei kuitenkaan ole niin helppoa, ainakin täytyy katsoa että seuraavana päivänä ei ole aamuvuoroa ja mielellään edellisenä päivänä ei iltavuoroa.. Käy meinaan kunnon päälle tuo reisssaaminen nykyään! Ja vauvankin pitäisi olla kunnossa että voi viedä hoitoon.
Eilen kävin pääkirjastossa haahuilemassa ennen töihin menoa. Muutaman käsityölehden lainasin, mutta kaipaamaani kaavaa en löytänyt. Kyselin sitten täällä olisiko jollain hajua mistä löytäisin helpot kaavat Tinjan housuihin, ja illalla olikin tullut vinkkiä..eli tänään käveltiin sitten lähikirjastoon hakemaan oikea lehti, ja nyt pitäisi piirtää kaavat. Ompelukonetason (siis keittiön taso jonka alla kone ja saumuri piilossa) siivosin jo romuista ja pöydänkin pyyhin että pääsen kaavoja piirtämään..mutta kun saisi itsestä vielä irti kaavapaperin kaivamisen ja kankaatkin olisi hyvä etsiä vintiltä. Noh, hiljaa hyvä tulee vai miten se sanottiinkaan. Äitiyspakkausta en ehtinyt eilen hakea, kun halusin mielummin käydä pääkirjastossa. Pienten erimielisyyksien takia en päässyt lähtemään ajoissa töihin ja toinen piti jättää väliin.. Kohta suuntaan lähipostiin sitä hakemaan, kun autokin juuri kotiutui.
En rasita teitä nyt keskeneräisten kuvilla, joten tässä tämä postaus. Niin, ja isot halit Katille :)